Laaja ohjelmisto Aleksanterin Teatterissa ja Pikku Erottajalla
Ruotsalaisella Teatterilla on jonkun aikaa, tarkalleen ottaen puolentoista vuoden ajan, uusi osoite. Erottajalla sijaitsevan teatterin meneillään olevan remontin ajaksi on toimintamme siirretty Aleksanterin teatteriin ja Pikku Erottajalle Dianapuistoon.
Teatterin toimintojen tilapäinen muuttaminen on haasteellista, mutta toisaalta haasteet tuovat mukanaan uusia mahdollisuuksia. Sekä yleisö että henkilökunta saavat nauttia toimintaympäristön muutoksen tuomista yhteisöllisyyden hedelmistä. Me, jotka tämän taidemuodon kanssa teemme töitä, olemme tottuneet esityksestä riippuen vaihtamaan lavastusta, valoja ja ääniä ympärillämme. Tilapäinen oleskelumme Aleksanterin teatterissa ja Pikku Erottajalla, uudella mininäyttämöllämme, antaa meille mahdollisuuden etsiä uusia haasteita ja tarinoita kerrottavaksi.
Tämän karkotussyksymme ohjelmistouutuuksiemme teemana on uusi näytelmäkirjallisuus. Saamme nähdä ainutlaatuisen näyttämöversion Ingmar Bergmanin Fannysta ja Alexnaderista. Näytelmässä Kaikki rakastavat Bernie Madoffia pääsemme lähelle pörssihaita, joka melkein kaatoi maailmantalouden. Ultraäänessä kurkistamme kadotettujen ihmisten maailmaan.
Meille, jotka teemme työtä esittävän taiteen ja teatterin parissa, on luonnollista katsella ympärillemme tärkeiden, tähän aikaan sopivia tarinoita etsien. Ruotsalaisen teatterin ohjelmisto on ja sen tulee olla laaja-alainen. Teatteri kuuluu kaiken ikäiselle yleisölle. Me toivomme, että ohjelmistomme antaa inspiraatiota arkeen, innostaa ja kannustaa sosiaaliseen yhdessäoloon ja ajatteluun kaikkia, jotka käyvät esityksiämme katsomassa.
Tervetuloa Ruotsalaiseen Teatteriin Aleksanterin teatterissa ja Pikku Erottajalla! .
teaterchef

Johan Storgård, teatterijohtaja